Nuorten kesätyöpaikat

Valtuustoaloite 11.6.2014

Nuorten kesätyöpaikat

Kesätyöpaikkojen tarjonnassa on runsasta hajontaa jokaisena kesänä Mäntyharjun kunnan palveluksessa. V. 2011 luvattiin jokaiselle nuorelle työpaikka, mikä oli kerrassaan loistavaa. Viime kesänä työpaikkoja oli kunnalla tarjottavana kymmenisen työpaikkaa. Tänä vuonna ei nuorille hakua järjestetty ollenkaan Mäntyharjun sivujen kautta, ja syystä, että paikkoja ei ollut tarjolla.

Nuorten työllistäminen on ensiarvoisen tärkeää heti yhdeksännen luokan jälkeen saada omaa rahaa, ja oppia työelämään. Se on erittäin merkittävää ennaltaehkäisevää työtä, johon joka kesä on panostettava ja on kehitettävä joku yhteinäinen tahtotila ja linjaus.
Puhutaan nuorten työttömyydestä, ja kuitenkin asia jätetään hoitamatta kesätyön osalta, joka on hyvin merkittävä alku nuorelle. Mikään ei saa olla esteenä nuorten työllistämiseen.
Tästäkin maksetaan vielä korkojen kera jonain päivänä, jos asiaan ei tehdä parannusta.

Positiivinen vire siis päälle, ja yhdessä seurakunnan, yritysten ja kunnan kanssa suunnittelemaan jatkumo asialle joka kesäksi! Tänä kesänä on myöhäistä, mutta ensi kesäksi ehtii asian hoitamaan.

Mukana seuraa 3 liitettä. Mm. Salon kaupunki on toteuttanut tempauksen, jossa kaikille kaupungin 16-18 vuotiaille järjestetään kesätyöpaikka, joka työllistää yhteensä 1800-2000 nuorta, tarjoten vähintään kahden viikon kesätyön. Upeaa!

Mäntyharjun kunta mukaan nuorison työllistämistalkoisiin!

Tanja Hartonen-Pulkka (PS)
Anssi Turtiainen (PS)
Jenny Mäntynen (PS)
Tapio Hämäläinen (PS)
Ulla Sohlman (PS)

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa