ONNEA ja MENESTYSTÄ

ONNEA ja MENESTYSTÄ

En kuulu mielensä pahoittajiin uuden kunnanjohtajamme valintaan tai henkilöön itseensä liittyen. Turuilta ja varsinkin toreilta on kuulunut pahansuopaa panettelua uuden kunnanjohtajamme selviytymisestä niinkin vaativassa tehtävässä kuin kunnan johtaminen ja johtoryhmätyöskentely.

Onneksi Länsi-Savo, KE 22.10.14, antoi palstatilaa Mäntyharjun uusille tuulille. Ei tarvinnut johtajamme sen kummemmin puolustautua vaan kertoa yksinkertaisesti meille yksinkertaisille ihmisille, mitä hän ajattelee kunnan johtamisesta ja miten sitä toteutetaan. Olen täysin samaa mieltä…TUULETUSTA suht tuoreilla ihmisillä, joiden painolastina ei vielä ole vanhat luutuneet ajatukset, kuinka kuntaa johdetaan sillä satavuotisella kokemuksella. Otetaan jotain yritysmaailmasta, annetaan terveiden yksiköiden jatkaa kuten ennenkin kyseenalaistaen kuitenkin vanhat rutiinit. Sydämelliset onnittelut Jukka Ollikaiselle tulevan 50-vuotispäivän johdosta ja onnea ja menestystä Johtajanamme.

PS. Tuuletusta toivoisin todella talousarvion tekoon hallintokuntarajat unohtaen ja ymmärrystä säästöintoiluun huomioiden tulonmuodostus. Mitä tapahtuu maidontuotannolle, jos tapetaan lypsävä lehmä. Tämän vertauksen ainakin keskustalainen ymmärtää, vai?!

Tuuletusta toivoisin myös siihen aivolohkoon, joka viisaudessaan keksi kannustaa kunnan työntekijöitä säästötalkoisiin palkattomaan omanlomanottoon. Yksi päivä vielä menee, mutta jos otat kaksi palkatonta lomapäivää, niin siitä tuleekin kolme eli niitä seuraava vapaapäiväsi kuitataan palkattomaksi. Kuinka tyhmäksi meitä työntekijöitä luullaan vai tiivistyikö päättäjäjoukossa tyhmyys?

PS – kuntalainen

unnamed (1)

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa