Pelastetaan Suomen metsät

Olen seurannut metsäalan globaalia kehitystä 1970-luvun lopulta asti. Olen toiminut metsurina, työnjohtajana, metsien inventoijana ja alan palveluyrittäjänä räätälöityjä palveluita asiakkaille tuottaen niin maaseudulla kuin kaupungissakin. Lisäksi olen koulutukseltani metsätalousinsinööri, ja katselen metsäalaa myös metsänomistajan roolista. Metsäala on toiminut kansantaloutemme vankkumattomana kivijalkana vuosikymmenien ajan ja nostanut yhteiskuntamme kukoistukseen. Metsäala on kuitenkin saanut viimeisten hallitustemme päätöksien ansiosta outoja, ideologioihin perustuvia ja maatamme vahingoittavia piirteitä. Useiden sukupolvien määrätietoinen ja pitkäjänteinen työ on valumassa hukkaan näiden järjettömien valintojen seurauksena. Koko hyvinvointimme perusta on romuttumassa.

Suomen ulkomaan viennistä noin viidesosa koostuu metsäalan tuotteista, ja kemian teollisuuden osuus on samaa tasoa, joten ”näpertelystä” ei ole kyse.

Kaakkoisen Suomen järvisellä alueella sijaitsee Suomen arvokkaimmat metsämaat ja tuotantolaitoksia on vaikka kuinka paljon. Kotkan ja Haminan alueilla on Suomen suurin vientisatamien kompleksi. Potentiaalia alueellamme riittää, raha liikkuu ja vienti vetää. Raaka-aine on maailman parasta laatua ja ekologisesti kestävää, niin kuin myös tuotantomenetelmät lukuisilla tehtaillamme. Logistiikka on hiottu huippuunsa.

Metsänomistajien osuus arvoketjun alkulähteillä on hatunnoston arvoinen suoritus. Metsien sinnikäs hoitaminen useiden sukupolvien ajan ja lakisääteinen metsän uudistaminen on mahdollistanut arvoketjun syntymisen.

Hoidetut metsät toimivat parhaina hiilinielujen lisääjinä. Todellisuudessa metsänomistajat ja metsäammattilaiset ovat Suomen ja koko maailman parhaita luonnonsuojelijoita!

Metsäasioissa, niin kuin monissa muissakin, on valloilla nykyisin harhainen ajatusmaailma vailla käsitystä todellisuudesta. Suurimmat äänitorvet ja viisaimmat tietäjät löytyvät ”ison kirkon” betonilähiöistä. Valitettavasti heidän tietämyksensä todellisesta metsien hoitamisesta ja luonnon olojen tuntemisesta on ohuehkoa ja toisinaan lähes olematonta. Nyt on viimeinen mahdollisuus korjata kurssia ja pelastaa Suomet metsät. Palataan realistiseen, todellisuuspohjaiseen ajatusmalliin ja otetaan päätöksentekovälineet omiin käsiimme, koska Suomessa on maailman paras ammattitaito metsäasioissa ja alan kehityksessä kaikilla faktaan perustuvilla mittareilla mitattuna.

Suomi on elänyt metsästä, elää yhä ja toivottavasti jatkossakin, kun pidämme kiinni siitä, että suomalaiset päättävät metsistään itse.

Kari Mouhu
Mäntyharju
Kansanedustajaehdokas (ps.)
Kaakkois-Suomen vaalipiiri

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa