Kisalan alue

Mäntyharjulaiset. Vastatkaahan Reissupolun kyselyyn Reissupolun kotisivuilla. Ei sillä, että meiltä olisi kysytty. Tämähän on viranhaltijatasolla päätetty ja vuokrasopimukset on tehty.

Mäntyharjussa ei tiedetä mitä on kuntalaisen osallisuus päätöksentekoon. Ja kuuleminen. Liikuntajärjestöjä ei kuultu ja tässä olisi ollut nuorisovaltuustollakin vaikuttamisen paikka. Typerintä on se, että laitetaan vastakkain ja vihjaillaan alhaisia heittoja asioista, että ihan hävettää. Vastakkainasetellaan mielenterveyden yksikkö muuhun. Kyseessä ei ole muuta kuin väärä sijainti. Tontti on tarkoitettu liikunta/virkistysalueeksi.

Kuka neropatti sitten valkoisessa talossa ohjasi tälle tontille? Taas ollaan asian äärellä: meillä ei ole muka tontteja. Eihän niitä ollut joskus aiemminkaan, kun kaksi muuta Hoivakotia tänne halusi. Ja löytyihän ne tontit. Mutta niinkuin sanoin: tästäkin taatusti valitetaan. Olisiko kannattanut miettiä sijaintia kohua aiheuttamatta. Kukapa ei haluaisi työpaikkoja Mäntyharjuun? Minä ainakin. Jo hoitajana olen sitämieltä, että hienoa: hoitajille töitä.

MUTTA meiltä puuttuu kokonaisuuksien hallinta. Ja suunnitelmallisuus. Kaikkea vaan räiskitään sinnetänne. Tätäkään ei olisi tapahtunut, kun tonttia ei olisi edes tarjottu. Hoivakoti mahtuu kuulema siihen. Kuitenkin samaan aikaan kunta on tehnyt ostotarjouksen tien toisella puolella olevasta tontista. Sinne on tarkoitus siirtää tenniskentät, kun ne eivät kuitenkaan mihinkään mahdu tekojään tieltä???

Olen kennelyhdistyksen puheenjohtajana myös huolissani miten käy koiraharrastuksen. Lisäparkkipaikka, johon tenniskenttien siirtoa kaavaillaan toimii koirien koulutuskenttänä. Trafiikki parkkipaikalle aiheuttaa taatusti ongelmaa harrastuksen parissa. Jatkossa voi aiheuttaa myös parkkipaikkaongelmaa koiranäyttelyille, jotka ovat iso tapahtuma Mäntyharjulla. Parkkipaikat muutenkin täyttyvät tien laitoja myöten. Kaikki liittyy yksi yhteen, vaikka muuta väitetään.

Tanja Hartonen-Pulkka

Kirjoitettu 16.2.2017

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa