Maakuntahallituksen kannanotto 21.9.2015

Kannanotto sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittämiseen maakunnassa

Maakuntahallitus

Hallitus asetti sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen, itsehallintoalueiden perustamisen ja aluehallintouudistuksen valmistelun virkamiesohjausryhmän ja projektiryhmän 10.9.2015. Niiden toimikausi on 1.10.2015- 15.4.2019. Työryhmien tehtävänä on mm. valmistella esitys aluejaoksi lokakuussa 2015.

Etelä-Savon maakuntahallitus keskusteli kokouksessaan erityisesti sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisestä ja niiden turvaamisesta maakunnassa. Tällä hetkellä maakunnassa valmistellaan Etelä-Savon sote-palvelutuotantoaluetta, jossa suurin osa maakunnan kunnista on mukana.

Maakuntajohtaja:

Maakuntahallitus toteaa, että sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistaminen on toteutettava Etelä-Savossa siten, että se muodostaa väestöllisesti ja toiminnallisesti yhtenäisen kokonaisuuden.

Maakuntahallitus pitää välttämättömänä, että maakunnan sisällä sovitaan sosiaali- ja terveyspalveluiden työnjaosta. Tämä edellyttää, että Etelä-Savon kaupungit ja kunnat pääsevät sopimukseen, joka turvaa kustannustehokkaasti, tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti palveluiden saatavuuden ja työpaikat maakunnan eri osissa. Maakuntaliitto myötävaikuttaa neuvottelujen aloittamiseksi välittömästi tällaisen sopimuksen aikaansaamiseksi.

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

* Edustajamme on maakuntahallituksen jäsenenä, Tanja Hartonen-Pulkka (Ps), ainoana Mäntyharjusta. Lisäksi toinen edustaja on Matti Lundenius Savonlinnasta (Ps) Paikalla tässä kokouksessa oli myös Kaj Turunen, kansanedustaja/Ps.

Kirjoitettu 21.9.2015

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa