Valtuustoryhmän puheenvuoro

Elämme haasteellisia aikoja. Toiset päättävät puolestamme asioita, mutta olemme itsekin vastuussa siitä, mihin ja missä Mäntyharjun tulevaisuus on. Tulevaisuutta ei kukaan voi ennustaa. Yrittää tietenkin aina voi.

Investointitahti ja summat ovat huimia. Yritämme ainakin kehittää Mäntyharjua eteenpäin. Nähtäväksi jää, mitkä hankkeista olivat kannattavia.
Perusturvassa toivomme, että budjetti laaditaan todellisten edellisvuosien toteutumisien valossa. Yllätyksiä aina sattuu, mutta ei voi vuodesta toiseen perustaa budjetin laadintaa edellisten vuosien arviointilukemiiin vaan todellisiin toteutumiin.

Työttömyysprosentin ollessa korkealla, pitää myös varautua toimeentulotulohakemusten lisääntymiseen. Myös sijaismäärärahojen tulee olla oikealla tasolla.

Vanhuksistamme olemme huolissamme. Nyt on jo viimeistään tehtävä asialle jotain kuluvana vuonna. Kaikki eivät pärjää kotona kotihoidon turvin, ja paikkoja palveluasumiseen ei ole. Jono on suuri. Tarve on jopa 50 paikkaa. Ei voi sanoa, ettei ole paikkoja ja ei ole resursseja. Meidän vanhusten on saatava tarkoituksen mukainen hoitopaikka. Aiemmin käytetty ”tikittävä aikapommi” ilmaisu ei ollut turha, jo vuosia sitten. Puhutaan laadukkaista ja tehokkaista kuntapalveluista Mäntyharjun osalta. Laadukkuuden toivomme siis toteutuvan myös vanhustenhoidossa.

Kuntamarkkinoinnin toivomme tuottavan tulosta. Investointiimme tulee myös näkyä ja kuulua. Asukasluku 6184 asukasta olisi hyvä saada nousuun.
Luottamus. Toivomme sen ja avoimuuden kehittyvän ensi vuonna.

Joulukuussa 2015.

Tanja Hartonen-Pulkka, valtuustoryhmän Pj
ja valtuustoryhmä:
Anssi Turtiainen
Jenny Mäntynen
Tapio Hämäläinen

varat:
Ulla Sohlman
Per Christian Malm

Perusssuomalaiset

Kirjoitettu 5.1.2016

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa